Juhani Aho

Papin tytär

Papin rouva

WSOY 1957

"Vaikka tie kulki korkeata metsää, niin ettei voinut kupeelleen nähdä, kuinka paljon mäki kohosi, alkoi Ellin sydänalassa yhä enemmän tuntua tuommoinen kummallinen tunne ... välistä ahdisti sydäntä kokoon ja toisin vuoroin avarti sitä, niin että piti uudelleen ja aina uudelleen henkeänsä vetää. Ja silloin olisi tahtonut olla pitkä, niin että olisi puiden latvojen yli kurkottamaan ylettänyt. ---

Ja heidän välitsensä hän näki semmoista, jota ei ennen ollut vielä unissaankaan aavistanut ...  ja se löi vastaan semmoisella kirkkaudella ja suuruudella, että hän ihan säikähti sitä ja jäi siihen paikkaan sitä katsomaan, voimatta hengittääkään. a se tuli niin yht'äkkiä ja aukeni eteen niin suurena ja mahtavana, että sydän vei veret poskilta ja koko ruumiissa vavahti. Ääretön joukko kimmeltäviä vesiä edessä, ja saaria, ja salmia ja kauempana siintäviä vaaroja!"

Maalla kasvanut papin tytär Elli on uneksija, haaveilija, sydämessä sanomaton määrä ajatuksia, joita ei voi ilmaista, joita muut eivät ymmärrä.  Usein hän saa kokea, kuinka

"..kuin olisi kylmää vettä hänen niskaansa kaadettu ... ja hän vetäytyi syrjään."

Juhani Ahon syntymästä on tänä vuonna kulunut 150 vuotta. Juhani Ahon teksti on kuitenkin yllättävän ajankohtainen. Kuinka monta elliä mahtaa tämän päivän koulutiellä kulkea, kodin seinien sisällä uneksia ja unelmoida saamatta ymmärrystä, vastausta ihmetteleviin kysymyksiin, kieltoja, käskyjä. Kuinka monta elliä tänä päivänä kipuilee kasvun ja itsetuntemuksen tiellä kaivaten rakentavia neuvoja, ohjausta elämän kysymyksissä.

Ellin elämä muuttuu, kun hänen kotiinsa, maalaispappilaan tulee kaksi nuorta miestä, maisterismies,  pappilan uusi papin apulainen ja ylioppilas Olavi.

" Ylioppilas ei virkannut mitään. - Hauska tutustua talon neitiin, sanoi apulainen ja Eliä ennätti puistattaa joku hämärä vatenmielisyys, , ennenkuin oli saanut kätensä irti. Käsi oli sitä paitsi pehmeä ja ämmin luhnake kuin kinnas."

Toista on Olavi, joka ei rakasta mitään " niin kuin avaria näköaloja ..."

Olavista Elli tuntee saavansa vastakaikua ajatuksilleen ja tunteilleen. Vaan ovatko tunteet sittenkään niin yhtenevät kuin Elli uskoo?

Haaveilevia ellejä on ollut kautta aikain. Yhä vielä, naisten oikeuksien ja tasa-arvon, itsenäisyyden lisääntymisestä huolimatta on heitä, jotka pyristelevät haaveiden ja olevien olojen ristiaallokossa. Heitä on niin elleissä kuin olaveissa.  Haaveet ja unelmat eivät aina toteudu. Omista tunteistaan ja toiveistaan on joskus vaikea päästä selvyyteen.

"-Jos menen naimisiin, niin menen jonkun kanssa, jota oikein rakastan.

- Sinä tyttöparka, et tiedä, että maailmassa hyvin harvoin tyttö saa sen, jota oikein rakastaa ... usein hänen täytyy tyytyä siihen, jota voi sietää."

Vanha sanonta "kahden kauppa, kolmannen korvapuusti" pitää paikkansa tässäkin draamassa. Korvapuustien leipojana on erityisesti Ellin isä. Hän haluaa naittaa tyttärensä maisterille. Ei siinä kysytä tunteita.

Papin tytär kertoo Ellin lapsuudesta, kasvusta nuoreksi naiseksi. Papin rouva jatkaa siitä, mihin Papin tytär päättyy. Tavallaan kyse on kolmiodraamasta, eikä silti kovin dramaattisesta. Elämä kulkee omaa tahtiaan, kiireettömästi, juonetkin punotaan Ellin takana hiljaa ja vitkaan.

Dramaattisinta Ellin tarinassa on se raastava yksipuolisuus.

" Mutta hän ei tahtonut sitä kuunnella ... mitä se merkitsee, jos on nöyrtynyt, jos hänet on petetty ja hyljätty ... Eihän se ole mitään sen rinnalla, ettei taas ole ketään, jota saisi rakastaa ja joka hänestä välittäisi."

Ehkä naisen oli Ahon aikana vaikeampi tavoitella "unelmien kaukomaita", silti voi sanoa, että ei se rakkaus tänä päivänäkään ole itsestään selvyys. Kuka sitä ymmärtää, kuka taitaa tavoittaa saa onnellinen olla.

Ahon tapa tunkeutua ajatuksiin, luodata naisten tuntoja ja arjen tunnelmia on tarkka. Hänen kynänsä piirto pohdiskeleva. Tunnelma viipyilee kirjan sivuilla kuin savu saunan katolla, haipuen pilviin ja tuuliin ja jättäen raukean olon.

Ei hassumpi lukukokemus.