Marjorie Kinnan Rawlings
Elämän kevät
WSOY, 1947
Alkuperäisteos: The Yearlling
suomentanut Aune Brotherus
420 s.

-Kuollut koira eikä karhusta tietoakaan, heh? hän virkkoi.
- Ei vielä kuollut. Anna minule vettä ja riepuja, suuri neula ja lankaa.
Äiti nousi nopeasti auttamaan. Jody ihmetteli aina sitä, että hänen valtava ruumiinsa ja suuret kätensä olivat niin vikkelät, kun tarvittiin apua. Penny laski vanhan Julian kuistin permannolle. Koira vikisi. Jody kumartui silittämään sen päätä, ja se näytti hänelle hampaitaan. Jody seurasi lohduttomana äitiä. Äiti repi esiliinaa suikaleiksi.

Joskus 1970-luvulla näin televisiosta elokuvan, joka perustui tähän teokseen. Sen pääosia esitti Gregory Peck (isä), Jane Wyman (äiti) ja Claude Jarman jr (Jody). Pidin elokuvasta, vaikka se olikin surullinen. Olen aina ollut vastahankainen sellaisia elokuvia kohtaan, jotka eivät noudattele alkuperäisteosta (esimerkiksi tällä hetkellä televisiossa pyöriviä Runotyttö-sarja saa minut näkemään punaista, enkä sen vuoksi olekaan sitä seurannut). Luettuani nyt tämän Elämän kevät -teoksen toiseen kertaan voin sanoa, että elokuva meni suunnilleen niin kuin kirja. Isä oli lempeä uneksija, vaikka silti todellisuudentajuinen, äiti  tiukka, ykstotinen ja poika kuin kuka tahansa poika elämänsä keväässä.  Tällaisen kuvan antaa myös kirja, vaan erojakin löytyy. Elokuvan vanhemmat eivät lainkaan ole muodoltaan kirjan esikuviensa kaltaiset.

Teoksen isä Ezra, arkisemmin Penny, on pienikasvuinen, äiti iso ja tukeva. No, ehkäpä tällainen pariskunta elokuvassa antaisi liiaksi humoristisen kuvan, mene ja tiedä. Kyllähän se kirjaa lukiessa pisti miettimään, mikä sai näin erilaiset ihmisluonteet menemään yhteen ja perustamaan perheen? No, niin tai näin, niin  hyvin nuo ovat toisiinsa juurtuneet ja Floridan soiseen maahan, jota viljelevät.

Marjorie Kinnan Rawlingsin teos Elämän kevät on nimensä mukaisesti kasvukertomus. Sen päähenkilö on pieni poika, Jody,  joka elää maanviljelijävanhempineen Floridan suistoalueella. Lähimpinä naapureina on metsäläisperhe Forresterit, joihin kuuluu isä ja äiti Forresterin lisäksi seitsemän poikaa, kuusi vankkaa  kuin honkatukki, mutta nuorin, Fodder-wing, on rampa. Fodder-wing on Jodyn paras ystävä tai ainakin toinen paraimmista. Se toinen on merimies Oliver, jonka äiti Hutton mummo asuu lähimmässä kapungissa, Volusiassa.

Fodder-wing rakastaa eläimiä ja hänellä on lemmikkejä vaikka joka sormelle. Jodykin tahtoisi lemmikin, hän kokee itsensä aika yksinäiseksi perheen ainoana lapsena, mutta äiti ei suvaitse eläimiä talossa.

Sitten käy kuitenkin niin, että isää puree metsästysretkellä kalkkarokäärme ja hän joutuu ampumaan kaurisemon, jonka vielä sykkivällä maksalla ja muilla elimillä hän pystyy imemään myrkyttynyttä verta pois itsestään. Kauriilla on kuitenkin pieni vasa, joka nyt on jäänyt orvoksi. Jody pyytää, että hän saa ottaa kauriinvasan omakseen, ovathan he sen tavallaan velkaa sille.

Kauriista (Viiri) ja Jodysta tulee erottamattomat, varsinkin kun Jodyn ystävä Fodder-wing sairastuu ja kuolee.

Elämän kevät on mielenkiintoinen tariana. Rawlings kuvaa hauskasti ja elävästi Floridan luontoa. Hänen henkilöhahmonsa ovat persoonallisia ja värikkäitä, kuin luonto itsessään. Elämänkevät on myös surullinen ja haikea teos. Siinä on hyvin vähän iloa, joskin sitäkin. 

Tarinan alussa Jody on lapsi. Hän unohtuu usein leikkeihinsä ja elämän realiteetit eivät kaikki aina aukene.

Kun perheen kiusana pitkään ollut vanha karhu vie perheeltä vastasyntyneen vasikan on isä-Pennyn mitta täysi.

- Nyt olen saanut tarpeekseni, hän virkkoi. - Aion pyydystää tuon otuksen, vaikka minun sitten olisi seurattava sitä Jacksonvilleen saakka. Nyt on kysymys joko sen hengestä tai minun.

Jody on ollut usein isän metsästysretkillä mukana ja niinpä hän nytkin saa luvan lähteä mukaan, jos pystyy seuraamaan isää eikä valita, että on ihan kuitti.  Jody ei kuitenkaan lapsenmielessään tajua tilanteen vakavuutta, kun hän kysyy:

- Onko minun sidottava Viiri vai saako se tulla mukaan?

- Viis minä siitä, kuka  tulee mukaan. Kunhan kukaan vain ei pyydä armoa, vaikka vauhti onkin kova.


Niinpä Jody ottaa Viirin mukaan ja vauhti on kova. Karhu tulee kuitenkin kaadetuksi.

Rawlings kuvaa hyvin 1800-luvun maanviljelijäsukupolvea. Elämää olosuhteissa, joissa luonto sanelee elinehdot tai  sisukkuus. Kun tuhotulva vie sadon ja myrkyttää jopa riistaeläimet käy myrsky ei vain luonnossa vaan myös ihmisten mielissä. Pienen pojankin mielessä herää kysymyksiä kaiken leikin ja juoksentelun lomassa ja hänen silmänsä avautuvat näkemään sen eron, mikä on ruokahalun ja nälän välillä, joskin kovemman kautta.

Tämä  teos on saanut aikoinaan Pulitzer-palkinnon.