kellot%20soivat-normal.jpg

Ingeborg  Maria Sick

Kellot soivat

WSOY, 1911

194 s.

"Kellot soivat... Ken kerran on alkanut niitä kuunnella, hän kuulee lakkaamatta uusia säveliä. Kaiken näkyvän takana on jotakin kuuntelemista. Siellä soi salaperäisesti ja hiljaa. Jokaisella pyhiinvaelluspaikalla on oma legendansa - jokaisella pyhäinkuvalla alttarien yläpuolella oma tarinansa, jokaisella rapistuneella linnalla kallion huipulla oma satunsa, jokaisella tummasimäisellä lammella oma salaisuutensa Muistojen kellot soivat tällä niinkuin ei kenties missään muualla, sillä täällä niillä on rauhaa saada äänensä kuuluville, täällä niitä ei vaienna melu eikä nykypäivien levottomat tuulet."

Ingeborg Maria Sickin teos kellot soivat on kokoelma uskonnollismyyttisiä esseitä ja novelleja, jotka sijoittunevat Itävaltaan, Tirolin seutuville. Seitsemään pieneen kertomukseen mahtuu muutama ihan mielenkiintoinenkin pikku tarina.

Erään ihmissydämen vartijat kertoo nuoresta linnanneidosta, jonka pitäisi mennä naimisiin. Hän kohtaa kuitenkin erään kreivin, jolla on huono maine. Tämä kreivi viettää paheellista elämää ja on oikea hurjimus, jota kaikki pelkäävät. Nuori linnanneitokin aristelee miestä, kunnes tämä sanoo, että hän on laskenut sydämensä neidon kädelle (neito on jollain tavalla auttanut miestä hädässä). No, neito alkaa ajatella miehen sanoja, mitä se merkitsee, ja kokee, että on raskas taakka "kantaa toisen sydäntä kämmenellään". Neito ei saa kreiviä mielestään. Lopulta hän tapaa tämän uudelleen - viimeistä kertaa, sillä uutta tapaamista ei voi tapahtua, se olisi turmioksi. Niinpä hän "vie" kreivin sydämen turvaan ryhtymällä nunnaksi ja lähettää nuoren lähettiläspojan viemään tästä sanan hulttiokreiville, joka on tietysti murtunut, mutta kaiken päätteeksi puhuteltu teosta.

Novelli Pime'ässä metsässä taas kertoo orvosta tytöstä, jotka matkaa junalla tätinsä luo ja jatkaa sitten matkaa yksinäisellä tiellä halki pimeän metsän päästäkseen lopulta määränpäähänsä. Samalla asemalla jää pois mies, jota tyttö on pelännyt siitä asti, kun on istunut samassa vaunussa tämän kanssa.  Mies seuraakin tyttöä ja jää aina odottamaan tätä, kun tämä kääntyy sivuun voittaakseen aikaa, esimerkiksi kysymällä tietä, vaikka tietääkin sen tasan tarkkaan. Lopulta tyttö saapuu metsään ja yhä mies seuraa häntä.

Tämä novelli on jännittävä ja tarinankerronta pitää otteessaan aina loppuun asti.

Nämä kaksi novellia oli Kellot soivat -teoksen parhaasta päästä. Ne edustavat myös kahta erilaista tarinaa. Toinen on romanttinen, toinen  kauhuskenario.

Kellot soivat on yli sata vuotta vanha teos ja siinä huokuu ajan henki. Ingeborg Maria Sickin novelleissa on kuitenkin paljon myös tätä päivää. Mies-naisnäkökulma tulee hyvin esille tarinassa Kolme punaista ruusua. Yksinäisyyden teema (ja kuinka moni tänä päivänä onkaan yksinäinen, hyljeksitty, huomaaton kulkija)  tulee lähelle tarinassa Suuri kello.  Äsken mainitsemassani Pimeässä metsässä taas on hyvinkin tätä päivää koskettavia teemoja siitä, kuinka "monta kertaa on metsässä niin pimeätä - ja sen läpi täytyy pakostakin kulkea".

Ajattelemaan pistävä lukukokemus.