kirjankansi-normal.jpg


Rosalind Laker

Kuningattaren perintö

Otava, 1991

548 s.

Suomentanut Satu Leveelahti


Kuningattaren perintö on mielenkiintoinen historiallinen romaani.

"Julia oli siro, elinvoimaa uhkuva lapsi, jolla oli norsunluunvärinen iho, veitikkamainen hymy ja suuret siniset silmät. Kastanjanruskeat kiharat heilahtelivat hänen korviensa päällä, kun hän keinui kantapäillään kuin olisi näkymättömin ketjuin  kiinnitettynä kadun siihen kohtaan jossa hänen oli käsketty odottaa."

Päähenkilö, Julia Pallister on tarinan alussa 7-vuotias, eletään vuotta 1641. Englannin kuningas on murhattu ja maa  joutunut keskelle sisällissotaa, kun Kavalierit ja keropäät taistelevat vallasta. Pallisterit ovat kuningasmielisiä, kun heidän lähimmät naapurinsa, Warrenderit taas ovat puritaaneja ja kannattavat tasavaltaa.

Mielenkiintoinen asetelma siis. Enemmän kuin historiallinen romaani, kuningattaren perintö on kuitenkin tarina Juliasta, joka kasvaa tarinan myötä pienestä tytöstä vahvaksi, periksiantamattomaksi naiseksi, jonka liikenaisen kyvyt heräävät eloon syyllisyydentunnosta veljen menetetystä perinnöstä. Kirjan nimi viittaa kuitenkin toiseen perintöön - Elisabeth I ainoaan jäljelle jääneeseen pukuun, jonka salaisuuden Julia saa kuulla isoäidiltään Katherinelta.

Kerronta on suht luontevaa, dialogia mukavasti ja lukeminen käy joutuisasti. Loppupuolella tosin tulee pientä väsymisen oloa, venyttämisen makua, kunnes  tarina taas sykähtää uuteen roihuun. Juonenkäänteitä oli mukavasti, jos kohta ne ei suuresti yllättäneet.

Pidin kuitenkin paljon tästä tarinasta ja viihdyin sen hahmojen  parissa joko inhoten tai myötäeläen. Historiallinen viitekehys oli mielenkiintoinen ja antoi lisävaloa Cromwellin aikoihin, jotka ovat olleet hieman hämäriä minulle. Ainoa, mikä sai minut hieman mietteliääksi oli kirjan sivupersoona Christopher Wren, joka ei jotenkin kuulostanut todelliselta ja aidolta, eriytisesti kirjailijan luonnehdinta hänen monista taidoistaan ja keksinnöistään, kuten kaksiteräisestä kynästä ei kuulostanut oikein toimivalta. Halusinkin hieman ottaa selkoa tästä herrasta, erityisesti, koska hänen kerrottiin suunnitelleen St.Paulin katedraalin Suuren Lontoon Palon jälkeen ja kyllä - näin oli. Tosin tuosta kaksiteräisestä kynästä en tiedä, kirjan kuvauksen perusteella en kuitenkaan pidä sitä mitenkään toimivana ja käytännöllisenä, ja muutenkin Christopherin ylivertaisuutta tieteen saralla hehkutettiin niin, että mietin, oliko kirjailija ympännyt häneen vähän liikaakin tieteellisiä keksintöjä.

Jossain määrin minulle tuli Julian tarinasta mieleen Tuulen viemää, jos kohta aika ja viitekehys ovatkin erilaiset. Yhteneväisyys kuvastaa ennen kaikkea tarinan kulminaatio, jossa Julia on rakastunut Chistopher Wreniin, joka taas ei ole rakastunut Juliaan. Juliaan rakastuu Adam Warrender jolle Julia lopulta lupautuu, mutta sydän ajattelee Christopheria, eli ajatukseni kulkeutui vääjäämättä Scarlet-Ashley-Rhett-kolmiodraamaan. Kartanoromantiikkaa kuvaavat molemmat teokset ja sodan keskellä aikuisuuteen  kasvamista.

Ei yhtään hullumpi lukukokemus. Mielenkiinto ja tiedonnälkä 1600-luvun englantia kohtaan ainakin lisääntyi.


Kirjan on lukenut myös Kirjoihin kadonnut Aletheia.

.