Heinz Tovote

Vedonlyönti

Otava, 1927

229 s.

 

Tarina saa alkunsa, kun joukko herroja on kokoontunut yhteen. Keskustelu kääntyy avioliittoon ja rakkauden olemukseen ja - naisiin. Ovatko he samanlaisia vai erilaisia kuin miehet, jotka erään keskustelijan näkemyksen mukaan eivät tiedä mitään rakkaudesta. Keskustelu johtaa lopulta siihen, että lyödään vetoa erään naisen puolesta ja vastaan siitä, saako herra se ja se viekoiteltua kyseisen naisen.

"Lyökäämme  siis vetoa. Minä anna teille neljä viikkoa. - Ei: en minä. Ensiksikin olen minä aikaisemmin saanut kieltävän vastauksen, ja toiseksi on minulla näihin aikoihin paljon työtä. Mutta miten olisi Kurt Lauen laita? - Kuinka? sanoi tämä, joka ei ollut oikein seurannut toisten keskustelua. - Ystävämme Bröse väittää olevan olemassa naisia, joita on mahdoton lähestyä. - Siinä hän erehtyy. Jokainen nainen on voitettavissa. - Enkö minä sanonut samaa? - Hän väittää erikoisesti, että kenenkään meistä ei onnistu saada rouva Eveline Tismaria hiuskarvankaan vertaa poikkeamaan hyveen tieltä. - Sellainen väite menee liian pitkälle. Kaikki riippuu yrityksestä."

Kurt Laue suostuu vetoon.

Kirja ei ole pituudella pilattu, teksti on joutuisaa luettavaa, jos kohta alkuun pääsy oli hieman takkuisaa.  Takkuisaa on myös ensi alkuun Kurt Lauen flirttailut Evelinen suhteen, vähin erin Eveline kuitenkin alkaa sulaa.

"Niin tunkeilevasti ei kukaan mies ollut katsonut häneen. Tuollaisella tutkivalla ja arvostelevalla miehen katseella, jota ei voinut ymmärtää väärin. Melkein nälkäisellä petoeläimen katseella, joka näytti repivän rikki heidän välillään olevat sovinnaisuuden muurit."

En tiedä, mitä ajattelisin tästä kirjasta. Sinänsähän jo ajatus siitä, että nainen on vedonlyönnin kohteena on kaikkea muuta kuin ihastuttava. Feministiä tämä kirja varmasti suututtaisi. Minä en ole feministi, mutta kyllä minuakin  suututtaa se tapa, jolla tarinan miehet naisista ajattelee. Onko se kirjailijan ajatus, on taas eri juttu. Toisaalta tämä oli ihan luettava ja viihdyttäväkin. Toisaalta teoksen maailmankuva ei ole aivan omintani. Tässä liikutaan sovinnaisuuden ja epäsovinnaisuuden, idealistisuuden ja realistisuuden välimaastossa. Ehkä tästä uusintalukukerralla voisi löytää enempi vivahteita, kuin pelkän rakkauskertomuksen, sillä lopulta on kuitenkin kyse rakkaudesta, sen kaipauksesta ja löytämisestä.  Mikä nyt, kun selailen tätä uudelleen hyppää silmille, on viimeistä edellinen lause  - Lyö minua! Tee minulle mitä hyvänsä - kunhan vain olet jälleen hyvä minulle.Millainen on nainen, joka pyytää lyömään itseään? Syyllisyydentuntoinen, sillä Eveline on kerran lyönyt Kurtia hansikkaalla kasvoille.

"Naista ei saa koskaan lyödä --- ei edes kukalla" vastaa Kurt. Ja ehkä se on tämän kirjan ydin.

J.k. Kirjassa oli yksi selkeä virhe. Eräässä yhteydessä mainitaan miehestä, että tämä on toisen henkilön käly. Tosiasiassahan käly on naispuolisesta henkilöstä käytetty sana ja jos oikein olen ymmärtänyt kyseessä on avioliiton kautta syntynyt sukulaissuhde. Miehestä käytetty sana tässä yhteydessä on lanko.