Misha Defonseca

Susilapsi

Otava 2005

Alkuperäinen teos: Survivre avec les loups

Vanha sananlasku sanoo, että ihminen on ihmiselle susi ja kyllä se niin on, sen todistaa taas kerran tämä kirja. Toisaalta kirja todistaa, että sudenluonto paitsi vaanii meissä itsekussakin, voi olla myös jotain muuta, kuin ihmismieli voi kuvitella, lempeä, rakastava, huolta pitävä. Vai voiko?

Eletään vuotta 1941 Belgiassa, Brysselin kaupungissa.  Mishke, pieni 7-vuotias juutalaistyttö joutuu eroon vanhemmistaan, keskelle pelkoa. Hän karkaa perheen luota, joka on pitänyt hänestä näennäistä huolta ja alkaa pitkän vaelluksen halki sodan runteleman Keski- ja Itä-Euroopan. Häntä ajaa eteenpäin paitsi pelko ja viha naista kohtaan, joka on "uhannut antaa hänet natseille, jos nämä voittavat" myös toivo löytää vanhempansa. Pikku-Mishke on lapsuudestaan asti ollut erilainen lapsi, yksinäinen, omissa ajatuksissaan ja leikkieläinten kanssa mielikuvituksen siivin vaellellut ja niinpä ei hän tunne lainkaan pelkoa, kun hän pakomatkallaan kohtaa ensimmäisen kerran susinaaraan. Sudesta tulee hänelle tuki ja turva. Mishkelle susi on vertauskuva hänen  kadottamastaan äidistä.

Kirja on aivan uskomaton tarina sodan julmuudesta ja selviämisestä sen keskellä, tarina ihmisen ja suden symbioosista, ystävyydestä. Kirja laittaa kysymään, mikä onkaan loppujen lopuksi se suden luonto.


EDIT: 12.11.2019 Olen sittemmin saanut tietää, että tämä tarina ei olisikaan todellista, totta, vaan kirjoittaja olisi keksinyt tarinan. Hieman maku latistui.