tennant-normal.jpg

Emma Tennant

Epäsäätyinen avioliitto

WSOY, 1997

Alkuperäisteokset: Pemberley ja  An Unequal Marriage

385 s.

"On yleisesti tunnustettu totuus, että avioitunut varakas mies tarvitsee välttämättä pojan ja perillisen"

Emma Tennantin modernisoima tarina Jane Austenin Ylpeys ja ennakkoluulo -teoksesta alkaa kuin ainakin alkuperäinen tarina ja on sinällään ihan sopiva silta siihen, mihin Austen lopetti. Alkulausetta lukuunottamatta en kuitenkaan näe paljonkaan yhteistä Tennantin ja Austenin tekstien välillä. Kuinka voisikaan, kun välissä on kuitenkin parisensataa vuotta kehitystä ja olosuhteiden muutoksia ja Austen kirjailijana aivan omaa luokkaansa.  Takakansitekstien mukaan "lukija saa nauttia Emma Tennantin kerronnasta" No, minä kyllä nautin osittain, osittain tunsin vain tuskaa ja vääntelehdin, kun Elisabethia ja Darcyä reposteltiin tavalla, joka ei lainkaan sopinut (minun mielipide) Austenin kirjalliseen ilmapiiriin ja Ylpeyden ja ennakkoluulon luomaan maailmaan. Se käsitys, jonka olin saanut Elisabethista ja Darcystä ei voi olla niin kauhea, kuin Tennantin luoma skenario, jossa aviopuolisot eivät keskustele asioista ja etääntyvät toisistaan.

Ei sillä, ettteikö se, että Elisabeth ja Darcy olivat hieman eri yhteiskuntaluokista olisi varmasti vaikuttanut avioliittoon ja tuonut erinäisiä probleemeja siihen, mutta ...

Emma Tennantin kerronnassa häiritsi myös liika selittely (tämä oli näin, koska oli tapahtunut sitä ja sitä -tyyliin). Jotkin nimet pistivät myös mietteliääksi, oliko Darcyn nimi todellakin Fizwilliam? En voinut tarkistaa tilannetta, koska oma Ylpeys ja ennakkoluulo oli kannettu maalle joiden muiden luettujen kirjojen keralla.

En ole koskaan pitänyt kirjoista, joissa ajallinen siirtymä on nopea ja vuosien yli hypitään kuin kauriit metsissä. Epäsäätyinen avioliitto ei tee tässä suhteessa poikkeusta ja siksi pidin teoksessa enemmän ensimmäisestä osasta:   Pemberley. Häistä oli kulunut vuosi, perillistä odotettiin, mutta sitä ei alkanut kuulua. Lisäksi Elisabethille tuotti harmaita hiuksia hänen äitinsä - rohjetako kutsua tämä Pemberlyyn joulunviettoon. Tennant luo kyllä sinänsä mielenkiintoisen asetelman ja kun lukijana olen jo epätoivon syövereissä heittää Tennant pelastusrenkaan ja voin huokaista helpotuksesta.

Jälkimmäisessä osassa hypätäänkin sitten seitsemäntoista vuotta eteenpäin ja asetelmassa on kyse Pemberleyn tulevaisuudesta.

Tässä osassa Tennant vie tarinaa eteenpäin vielä hurjemmin kuin ensimmäisessä osassa enkä näe sitäkään vähää Austenin maailmasta kuin ensimmäisessä osassa. Kaiken kaikkiaan tunne on kuin olisi hurjaa vauhtia laukkaavan hevosen kyydissä, jota hädin tuskin pitäisi kurissa ja suunnassaan, eikä Tennant täysin onnistukaan suitsien vetämisestä. Loppu jättää ikäviä aukkoja tarinaan.

Kaiken kaikkiaan siis pidin ja en pitänyt tästä teoksesta. Yritys luoda onnistunut jatko Ylpeyden ja ennakkoluulon nokkelalle ja tyylikkäälle, monia sävyjä sisältävälle kerronnalle on miltei mahdoton. Tässä kirjassa maistui liiaksi nykyaika sensaatiomausteineen - ja skandaalin käryineen, joskin onnellisuus ja harmoniakin toki välittyy. Ja kuten sanoin, Tennat repostelee Austenin luomia henkilöhahmoja, tuoden mukaan omat luomuksensa, niin karrikoiden että tarina alkaa muistuttaa lähinnä tragikomediaa.

Olisin todellakin hieman verrannut Tennantin tyyliä Austenin tekstiin, mutta en sitä nyt voinut tehdä. Austenin Emma minulla odottaa lukemista hyllyssä ja sen perusteella sanoisin,e ttä Austen kuljettaa henkilöitään hienovaraisesti ja hiljaisesti eteenpäin, ei lennätä heitä kuin leijaa tuulessa.

Tällä, Pemberleyn miljööllä mukana  Kiinteistö-haasteessa.