viisikkoloytaajaljen-normal.jpg

Enid Blyton

Viisikko löytää jäljen

Tammi, 1970

Alkuteos: Five on a secret trail

suomentanut Lea Karvonen

148 s.

 

Viisikon uusin seikkailu saa alkunsa siitä, kun Paulin koira Tim repäisee korvaan ison haavan, mikä on ommeltava. Jotta ei raapisi tikkejä auki joutuu Tim pitämään suurta pahvikaulusta.

- Heipä hei, Tim! Sinähän olet aivan kuin kuningatar Elisabet Ensimmäinen suuressa, hienossa kauluksessaan, hän (Paulin isä) sanoi.

Timin kaulus saa monen suupielet hymyilemään ja laskemaan leikkiä. Pauli ei tätä rakkaalle koiralleen nauramista suvaitse vaan karkaa   y h t e i s m e t s ä ä n, päättäen olla siellä, kunnes haava on parantunut.

Sitten saapuu Anne, joka lähtee Fanny-tädin opastamana Paulin luokse.

Poikia, jotka ovat Ranskassa, odottaessaan tulevatko he vai eivät ollenkaan Kirriniin, Anne ja Pauli joutuvat kokemaa kummia. Retkipaikan lähellä hiippailee outoja miehiä ja vielä oudompaa on pieni poika, joka välillä puhuu yhtä ja välillä toista.

Viisikko löytää jäljen on Viisikko-kirjojen mielenkiintoisimmasta päästä. Siinä ei tapahdu kovin suuria,  tunnelma on hidas, kuin kesäinen hellepäivä, kunnes nousee ukkosmyrsky ja Pauli ja Anne joutuvat etsimään suojaa läheisestä hylätystä ja rappeutuneesta mökistä. Kasvot ikkunassa saa heidät säikähtämään ja he ovat jo lähdössä takaisin kotiin, kun pojat saapuvat paikalle.

Kielenhuolto:

Kieli on merkillinen asia, se muuttuu ajan myötä, mutta toisaalta saattaa myös köyhtyä. Mikä tässä kirjassa teki lähinnä koomisen vaikutelman oli sanan jäte käyttäminen.

- Kyllä vain, onhan täällä vanhan roomalaisen leirin jätteitä, pisti Anne väliin.

Minä olisin käyttänyt tässä yhteydessä sanaa jäänne. Jäte on jätettä, jotain mistä ei enää ole kuin lähinnä lannoitteeksi, mutta jäänne on jotain, mitä voi koskea, tutkia ja jolla ehkä on jotain arvoakin.

Nokkeluuksia:

- Me olemme täällä sillä sekunnilla, kun kuulet meidän ryömivän sisään,

Jostain syystä  tämä seikkailu sai ihoni kihelmöimään eri tavalla kuin esimerkiksi edellinen Viisikko ja tornin salaisuus -seikkailu, mutta mikä on se tekijä, joka saa tämän aikaan, se jäänee salaisuudeksi. Oma lukunsa on sitten kannet. Tämä kirjan kansikuva on omiaan lisäämään jännitystä, ainakin minun silmissäni.  Vanhan talon oviaukosta kurkistelevat kolme hahmoa ovat synkänpuhuvia ja kuin haudasta nousseita. Vähempikin voi saada ihoni kananlihalle. Uskokaa tai älkää, kun lukee kirjaa illalla, juuri ennen nukkumaanmenoa, niin kyllä alkaa vilistä jotain iholla - ainakin, jos yhtään omaa lapsenomaista mielikuvitusta.