Alexander Dumas, nuorempi

Kamelianainen

Lehtipaino Oy

1945

226 s.

Kamelianaisesta puhuttaessa tulee mieleeni ensimmäisenä Greta Garbon ja Robert Taylorin tähdittämä elokuva, jossa päähenkilö kuolee rakastettunsa käsivarsille. Ainakin tällainen mielikuva minulle on jäänyt, kun olen elokuvan joskus muinoin nähnyt.

Niinpä minulle olikin melkoinen yllätys luettuani tämän kirjan, sillä kirjan rakenne on aika erikoinen ja loppu hieman toisenlainen kuin elokuvassa. Toisaalta sehän on toisaalta ymmärrettävää. Tosin en ole koskaan ymmärtänyt niitä elokuvasovituksia, jotka poikkeavat liian paljon kirjan tarinasta, varsinkaan, jos olen lukenut kirjan ensin ja kiintynyt kirjaan/tarinaan.

Kamelianainen kirjan kertoja on "tuntematon minä". Kamelianainen, Marguerite on hänelle henkilönä tuttu, mutta ei läheinen. Jostain syystä hän kuitenkin ostaa tämän kuoleman jälkeen pakkohuutokaupasta kirjan Manot Lescaut, jonka joku Armand oli Margueritelle lahjoittanut.

Sittemmin tämä tuntematon kertojaminä tapaa Armandin, joka kertoo hänelle heidän tarinansa.

Kamelianainen on kertomus suuresta ja mahdottomasta rakkaudesta asianajajaksi opiskelevan nuoren Armandin ja kauniin kurtisaanin Margueriten  välillä.

"Nainen heitti ohuen viittansa vuoteen jalkopäähän ja veti peitteen ylleen.

- Tulkaahan tänne, hän kehoitti. - Istukaa tähän viereeni, niin juttelemme hiukan.

Prudence oli oikeassa. Hänen Margueritelle tuomansa vastaus teki tämä iloiseksi.

-Annattehan anteeksi tämäniltaisen huonotuulisuuteni? Hän virkkoi käteeni tarttuen.

-Vaikka äksyilisitte aina, antaisin sittenkin anteeksi.

-Rakastatte siis minua?

-Hulluuteen saakka!

Kamelianaisen tarina polveilee erikoisesti tuntemattoman minä-kertojan ja Armandin kertomuksen välillä. Aika-aspektia on välillä vaikea hahmottaa. Mitä pidemmälle tarina etenee, sitä selvemmäksi kaikki kuitenkin käy, sillä juoni sinällään  on suoraviivainen ja selkeä.

Kirjassa on paljon dialogia, eikä juuri lainkaan maisemamaalausta, tunnelmakuvia . Tarinassa on myös hyvin vähän selittelyjä.Ainoan selittelyn saa tarina itse.

"En ole mikään paheen puolustaja, mutta missä vain kuulen ylevän onnettomuuden rukoilevan armahdusta, siihen jään kuuntelemaan ja kuulemani välitän edelleen. Margueriten tarina on poikkeustapaus, toistan sen vielä kerran. Jos se olisi ollut sääntönä, sitä ei olisi kannattanut kuvatakaan. "

Ostin Kamelianaisen kirpputorilta. Kirjan kannet ovat yksinkertaisen ruskeat, ei mietenkään houkuttelevat, vilkaisu sisältöön herätti kuitenkin uteliaisuuden ja onhan tämä tavallaan klassikko. Täytyy kuitenkin sanoa, että jos en olisi joskus muinoin nähnyt George Cukorin versiota tarinasta, olisin tuskin tullut uteliaaksi kirjan suhteen. Mitä tulee elokuvaan, olisi mitä mielenkiintoisinta nähdä se nyt uudelleen ja verrata kirjaan. Kirjan loppu oli ankeampi, alakuloisempi, jollain tasolla monin verroin surullisempi kuin elokuvan.

Yksinäisyys on yksi pahimpia ihmistä piinaavia asioita. Ei sillä, joskus se voi olla siunauskin, mutta ei aina.

----

Kamelianaisesta on kirjoittanut myöskin Noora   ....