Tiina Lehtineva

Unelmien tahdon

Aikamedia, 2008

319 s.

Kaisan ja kumppaneiden elämänmeno ja seikkailut jatkuvat niin Suomessa kuin muuallakin Euroopassa. Kaisa on lähtenyt tuosta noin vain Ranskanmaalle Samuelin kanssa, pojan, jonka hän on tuskin muutaman kuukauden tuntenut. Kalle saa jäädä haikailemaan ja miettimään, mitähän tästäkin tulee Ranskassa Kaisa tutustuu Jasoniin, joka on kehitellyt johonkin varastotilaan livepelin, jota pelataan naapurijengin kanssa. Kovaa touhua, jos ei kovilla panoksilla niin aika rajulla tavalla kuitenkin.

Tiina Lehtinevan uskovat eivät ole nutturaniskoja, lettipäisiä tyttöjä tai suittuja siloteltuja äidin kultapoikia, vaan tuntevia, eläviä nykynuoria kaikkine ongelmineen ja ristiriitoineenkin. Jos aiakisemmissa kirjoissa on tapahtunutkin monta hevosiin liittyvää onnettomuutta niin hevosten maailma on kuitenkin aika tyyntä ja rentoa verrattuna siihen, mitä monet Lehtinevan nuorista kokee ja elää unelmiensa taustalla. On anoreksiaa, väkivaltaa... Kaisallakin tuntuu olevan salaisuutensa, josta hän ei uskalla ja tohdi kenellekään kertoa.

Unelmien tahdon ei ole kevyttä luettavaa. Välillä se hipoo melkoisia syövereitä ja goottitunnelmia. Lehtineva kirjoittaa nuoren tavalla nuorten tyyliin, puhekielisesti, mikä pitää tarinan kyllä kasassa ja luontevasti etenevänä. Toisin paikoin tämä kuitenkin saa hyvinkin mietteliääksi.

"Ei voi seata kenenkään elämää" Höh! Seata! Mikä sana se sellainen on? Hmm. Olenkohan minä ihan dinosaurus, kun minun mielestäni se pitäisi olla sekoittaa. Onkohan nuorilla niin kiire elää ja kokea, että puhettakin pitää lyhennellä. No, kyllähän sen ymmärsi, hassulta se vain kuulostaa kuitenkin.

Tahatonta komiikkaa:

"Kääri sitten nopeasti - mutta varovasti Samuelin käden paidan ympärille".

Huh Huh. Lieneekö siinä kipu lieventynyt toimenpiteestä, kun kättä kääritään paidan ympärille. Tämä on tyypillinen äidinkielen virhe, jossa sanat heittävät kuperkeikkaa ja luovat hassuja ajatuksia. Oikea kuvaus olisi toki ollut: kääri paidan käden ympärille.

Ihme, että ei kustantaja ole tätä huomannut, noin selvä äidinkielellinen virhe olisi toki pitänyt hoitaa pois, vaikka toihan se pienen säväyksen huumoria muuten rankkaan tekstiin.

Lehtineva kirjoittaa sen verran koukuttavasti, että kyllä kai minun on jostain kaivettava ne jatko-osatkin saadakseni tietää ne lopulliset kohtalot ja voidakseni hahmottaa kokonaisuuden siitä huolimatta, että en ihan kaikessa jaa Lehtinevan nuorten ajatusmaailmaa, niin uskovista nuorista ja hengellisestä genrestä kuin puhutaankin. Itse kaipaisin hengelliseltä kirjalta hieman enemmän arvomaailmaa pohtivia seikkoja. Kyllähän niitä tässäkin kirjassa sivutaan, mutta enempi tämä on sellaista hengailua. Tähän asti kaikki vaikeatkin asiat on puitu pois ja lakaistu aika kevyesti.

Hevoskirjallisuuden saralla tämä sarja ei kuulu kaikkein klassisimpiin hevoskirjoihin enkä alta kahdentoista oleville tätä suosittele, sen verran rajuja kuvioita tässä kuitenkin on, sanoisin jopa heavyksi, mikä taas ei ole mun juttu, ei ollenkaan. Siksi ihmettelen ja ihailen Lehtinevan kertojantaitoja, kun hän on minutkin saanut näinkin kiinnostuneeksi näiden nuorten kohtaloista - varsinkin Eetun. Eetu on kuin L.M.Alcottin pahat pojat, ainakin minusta, vaikka eihän hän paha ole, on vain kokenut tosi kovia!

Katso myös:

Katso myös Unelmien laukka ja Unelmien painajainen.

-----

Mukana Oi maamme Suomi -haasteessa, kirjailijan kotipaikka Kurikka