Maria Prilezhajeva

Tanja Slesareva!

Kansankulttuuri Oy, 1946

Suomentanut Matti Lehmonen

125 s.

Tanja Slesareva on kertomus 13-14-vuotiaasta  tytöstä, Tanjasta. Hänen äitinsä on kirurgi ja isänsä ilmeisesti insinööri (jotain tekemistä siltojen kanssa). Tarina saa alkunsa, kun Tanja lähtee keväällä maaseutuhuvilalle. Muutoin perhe asuu Moskovassa.

Isä hymyili Tanjalle: - No tällä kertaa meitä onnisti. Kuulitko Tanjushka: huvila ja sen ympärillä metsää.

Ja äiti puolestaan tuumailee, että  Sinä unohdat kuukaudeksi siltasi, minä sairaani. Loikoilemme riippumatossa. Vuorotellen. Pitänee ostaa heti kolme riippumattoa... Makailemme, tähyilemme taivaalle ja luemme. Mitäs luemmekaan? Ehkä Tsehovia?

Kaikki näyttää ja tuntuu siis upealta. Edesää olisi monta ihanaa päivää, kunnes Tanjan maailma hajoaa. Radiosta kuuluu tiedotus. "Kuunnelkaa puolen minuutin kuluttua toveri Molotovin puhetta". On syttynyt sota. Isä lähtee ja äiti lähtee ja Tanjakin palaa kaupunkiin.

Tanja Slesareva on mielenkiintoinen teos, joka avartaa näkemään paitsi sodan julmuuden myös sen,että sota ei koskaan ole vain yhden osapuolen sota. Sodassa on kärsijöitä molemmin puolin. Tanja Slevarevassa sotaa käydään fasisteja vastaan. Suomeen viitataan vain kun mainitaan, että eräs henkilö on saanut mitallin Suomen sodan aikana. Itselleni Suomen sota tuo mieleen 1800-luvun alkuvuosikymmenet ja siirtymisen Ruotsin hallinnasta osaksi Venäjää, mutta en usko,että kyse kuitenkaan on siitä, vaan ennemminkin viitataan Talvisotaan.

Tanja Slesarevaa onkin mielenkiintoista lukea Suomen sotahistorian ja toisen maailmansodan taustoja vasten pureksien.

Tanja  Slesareva on tyttökirja ja kasvukertomus. Se on kuitenkin erilainen tyttökirja. Tanja on tyttö, mutta hän hänellä on myös "ei niin tyttömäisiä" intohimoja. Kun koulutoveri Serezha Zvjagin ilmoittaa haluavansa konekiväärimieheksi ja harjoittelee pioneereissa kyseisen kapineen käyttöä, haluaa Tanjakin konekiväärioppiin ja kumma kyllä - hänet otetaankin ryhmään.

Kun Tanja koulutovereineen evakuoidaan pommmitusten jälkeen maaseudulle hän kantaa sisimmässään huolta isästään, joka on rintamalla ja äidistä, joka on kaupungissa. Tanja tutustuu myös lähistön kolhoosissa asuvaan Vitkaan, jonka kanssa hän tarinan lopussa joutuu keskelle vihollisdesantteja.

Pidin kirjan inhimillisestä otteesta, Tanjan luonteen kuvauksesta ja ajatusvirrasta, jos kohta loppuhuipennus aiheutti kylmiä väreitä ja sai aikaan etovan olon. Myös kirjan paatoksellisuus hieman toi miinuksia lukukokemukseen. Tanja Slesareva saa pohtimaan omaa suhdetta isänmaahan ja elämänarvoihin. Voisinko minä olla pasifisti viimeiseen asti vai tarttuisinko minäkin kivääriin tosipaikan tullen (ajatus, joka jo ajatuksena kammoksuttaa)?

Tyttökirja, jota ei ehkä ihan pikkutytöille antaisi luettavaksi. Tämä on kirja, jota ei lue haukkomatta henkeään. Kirja, joka jättää ainakin jonkinlaisen jäljen. Voisi sanoa, että hyvin vastakohtien kirja. Samaan aikaan kun siinä on syvää läheisyyttä ja inhimillisyyttä, lyövät laineet myös toiseen suuntaan. Viha - rakkaus, elämä ja kuolema ja päivät kuluvat ja aika menee menojaan.

Kirjan kansikuva on mielestäni taivaalla lentävistä lentokoneista huolimatta kaunis. Pidän sen luomasta tunnelmasta ja kyllä, voisin lukea tämän toisenkin kerran.

Tanja ajatteli isäänsä. Ehkä sielläkin on samanlainen paahtava helle. Ehkä sama sininen taivas. Isä rakentaa fasistien räjäyttämiä siltoja. Ammukset räjähtelevät. Luodit vinkuvat. Tykit jylisevät. Isän kädessä on kynä ja muistio. Silta on korjattava. Fasistien  ammukset räjähtelevät hänen ympäirllään, mutta silta on korjattava. "Oi isä! Kuinka rakastankaan sinua!" ajatteli Tanja murheellisen hellästi nallea hyväillessään.