Laura Ingals Wilder

By the Shores of Silver Lake

Puffin Books, 1973

219 + 1 s.

Ilmestynyt suomeksi Hopeajärven rannalla -nimisenä

Lauran elämä on muuttunut sitten Luumujen poukaman (Plum Greek). Isosisko Mary on sokeutunut tulirokon jälkikomplikaationa. Hän on myös saanut pikkusiskon Gracen (suomennetussa teoksessa Marjatta) ja menettänyt pikkuveljen. Sukututkimusta harrastavana tämä on seikka, mikä kiinnostaa minua kovasti. Oliko suvussa jokin poikia rasittava  sairaus? Tämä juontuu mieleeni, kun Laura itse naimisiin mentyään menettää oman esikoispoikansa ja perheessä on vain tyttöjä. Ei sillä, itsellänikin on serkkuja, joilla on yhdessä sukupolvessa vain tyttöjä, toisessa vain poikia.. No, vielä tarinassa kuitenkin eletään lapsuutta. Tosin Laura on jo iso tyttö, noin kaksi-/kolmetoistavuotias.. Ingalsin perheen elämä Plum Greekissä ei siis ole ollut kovin menestyksekästä, on ollut heinäsirkkoja, lumimyrskyjä, viljasadot ovat jääneet laihoiksi. Kun Lauran sukulaistäti tulee käymään ja kertoo Länteen rakennettavasta rautatietyömaasta, missä Charlesillekin olisi työtä, päättää perhe pienen neuvottelun jälkeen muuttaa Länteen, Dakotaan, mistä he voivat katsoa oman asutuspalstan (Homestead).

Ensin isä-Charles lähtee yksin ja muu perhe seuraa junalla perässä. Junamtka onkin tytöille suuri elämys, samoin kuin uudet olot aivan erilaisissa maisemissa. Laura on oikea poikat yttö. Hän on utelias ympäristöönsä nähden, seikkailijaluonne, joka isänsä lailla haluaisi vain matkata yhä uusille seuduille, eikä asettua paikoilleen, niin kuin äiti ja Mary-sisko.

Isä Ingals  työskentelee ensin rautatieyhtiössä kirjanpitäjänä (tai vastaavana), hän laskee rautatietyöntekijöiden palkkasaamiset. Verrattuna aisempiin sarjan kirjoihin on tässä kirjoissa jo todellista Villin Lännen tuntua, sillä kun työntekijät eivät saakaan sitä summaa, mistä on sovittu syntyy rähinä, koska he eivät ymmärrä, että palkasta on vähennetty se, mitä he ovat laskuun ostaneet rautatieyhtiön kaupasta. Muitakin vaaroja matkalla uuteen asutuspaikkaan ilmenee, kun yksinäinen ratsumies alkaa seurata perheen vankkureita puhumattakaan asutustilaryöstelijöistä.

Ingalsit asuvat talven maanmittareiden mökissä "hyvien lihapatojen äärellä" ympärillä, elämä hymyilee, kunnes tulee kevät ja ihmiset ryntäävät seudulle etsimään omaa palstaa. Charlesille tulee  kiire saada nimiinsä oma palstansa, jonka hän on löytänyt eräretkillään. Se ei olekaan mikään yksinkertainen juttu. Onneksi vanha tuttu Hra Edwards sattuu paikalle avittamaan.

We'll be there in two shakes of a lamb's tail eli olemme siellä kahdessa lampaanhännän heilahduksessa on hauska sanonta, jonka voisi suomentaa että olemme siellä vilauksessa.  Muitakin hauskoja sanontoja kirjasta löytyy, kuten: When March comes in like a lamb, it goes out like a lion (kun maaliskuu tulee kuin lammas se menee kuin leijona). Sanoessaan näin, ei äiti Ingals aavistanut, että heleä maaliskuun alkupäivä toisi myöhemmin lumisateen huhtikuussa.

Laura kirjoittaa elävästi ja Yhdysvaltain asutushistoria tulee kyllä tämän kirjan myötä valaisevalla tavalla esiin. Termin homestead ymmärtää tämän luettuaan aivan eri tavalla ja ymmärrrettävämmin kuin oppikirjoista luettuna. Ainoa, mistä en oikein päässyt selvyyteen tässä englanninkielisessä versiossa sen paremmin kuin suomennetussakaan versiossa oli Lauran kuvaus rautatietyömaasta, kuinka hevoset vetivät ympyrässään jotain ja työ eteni järjestyksessä ja kukin tiesi tehtävänsä.

Eräs mielenkiintoinen seikka tässä kirjassa oli, kun Laura serkkunsa Lenan kanssa on viemässä pyykkiä pestäväksi ja kuulevat, että pyykkäri on naittanut 13-vuotiaan tyttärensä. Ihan lapsihan tuonikäinen on ja lapsiavioliitoista puhutaan nykyään paljon. Olikohan tyttöressulla paljonkaan sanottavaa asiassa. Laura ja Lena katsovat toisiaan tämän kuultuaan ja ajattelevat samaa. He eivät halua vielä lapsia eikä aviohuolia, he haluavat olla vapaita, leikkiä ja ratsastaa villinä mustangien selässä.

Tämä teos sarjassa vie Lauran kuvauksen siis paljon syvemmälle oleviin oloihin ja laajentaa näkökulmaa niin Ingalsien elämään kuin ympäröivään maailmaan. Kaiken villin ja kovuuden keskellä Lauralla on kuitenkin jotain, mikä tuo mieleen Montgomeryn Anna-kirjojen sadunomaisuuden. Kun hänen pikkusiskonsa katoaa preerialle löytää hän hänet syvennyksestä, joka kasvaa täynnä orvokkeja ja kysyy isältään, onkohan se keijujen tekemä. Vaikka Lauran kirjoissa on paljon laulunsanoja ja lyyrisyyttäkin, niin kirjat ovat kutienkin aika kaukana siitä maailmasta, mitä Montgomery tai Alcott kuvaa tyttökirjoissaan. Sadunlumoa ei näissä kirjoissa paljoa ole. Silti kaikessa arkisuudessaan eri tavalla lumoavia, koskettavia, sävähdyttäviä.

---

Mikä MIkä Maan Annassa kirja herätti ristiriitaisia ajatuksia. Ehkä osin minullekin, sillä en aina oikein ymmärrä Isä Ingalsin sanoja ja suu menee mutrulle, kun huomaa olevansa toisissa aatoksissa.  Vaikka Lauran kirjat ovat jollain tasolla herkkiä, on niissä välillä vivahteita myös elämän karummasta puolesta ja ihmismielen moninaisuudesta. Laura ei tuo tätä elämän varjopuolta kovinkaan paljon esille, mutta aika ajoin se vilahtaa esiin.